11. syyskuuta 2016

Kuvepaistia ja lehtikaalia kiinalaisittain

Flank steakia ja lehtikaalia kiinalaisittain maustettuna ja wokattuna toimi yllättävänkin hienosti. Lisukkeina toimii hyvin niin nuudelit kuin vaikkapa riisikin. Fermentoidut mustapavut tuovat omanlaisensa, mutta toimivan säväyksen annokselle. Reseptin löysimme täältä.

Kuvepaistia ja lehtikaalia kiinalaisittain
noin 500 g kuvepaistia eli flank steakia
merisuolaa
0,25 tl sokeria
mustapippuria
loraus sherryä (tai riisiviiniä)
1 rkl soijakastiketta
2,5 tl maissitärkkelystä
3 rkl rypsiöljyä
1 rkl fermentoitua mustapaputahnaa
6 valkosipulinkynttä
2 tl seesamiöljyä
3 rkl vettä
300-400 g lehtikaalia

Siivuta kuvepaisti ohuiksi siivuiksi poikkisyin. Sekoita lihan kanssa merisuola, sokeri, mustapippuri, sherry, puolet soijakastikkeesta ja 0,5 tl maissitärkkelystä.

Ota mustapaputahna, lisää se pieneen kulhoon. Silppua valkosipulinkynnet ja sekoita paputahnaan. Sekoita joukkoon myös vesi, jäljellä oleva soijakastike sekä maissitärkkelys.

Nosta wokkipannu liedelle ja lisää pannuun loraus öljyä. Kuumenna. Ruodi lehtikaalit ja heitä ruodit kuumaan pannuun, paista minuutin verran. Lisää joukkoon lehtikaalin lehdet ja paistele 3-4 minuuttia. Mausta suolalla ja nosta kaalit odottamaan.

Kuumenna pannu jälleen ja siinä hieman öljyä. Heitä pannuun paputahnaseos ja paista puolisen minuuttia. Lisää joukkoon lihat ja paista pari minuuttia. Lisää pannuun syrjään otetut lehtikaalit ja sekoita hyvin. Tarjoa esim. nuudelien tai riisin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti