16. joulukuuta 2013

Kalakukko

Kalakukko on suomalainen perinneruoka parhaimmillaan, Savon lahja koko Suomen kansalle. Tätä herkkua tuli tehtyä itsenäisyyspäivänä osaksi perinneruokamenuuta. Tuoreista muikuista tehty kukko on lähes parasta mitä voi ihminen syödä. Resepti on muunnelma vuoden 1909 reseptistä, joka löytyi täältä.

Ruistaikina
vajaa 1 tl merisuolaa
2,25 dl vehnäjauhoja
2,25 dl ruisjauhoja
0,5 rkl voita
1,5 dl vettä

Kalatäyte
noin 200 g muikkuja
vajaa 100 g porsaan kylkisiivuja
merisuolaa

Lisäksi valeluun sulaa voita.

Sekoita kulhossa jauhot ja suola keskenään, lisää joukkoon kylmä vesi ja lopuksi sulatettu rasva. Kauli jämäkästä taikinasta vajaan puolen sentin paksuinen pyöreä taikinalevy. Ripottele levyn keskiosaan ruisjauhoja. Lado peratut, huuhdotut ja kuivatut muikut kerroksittain taikinalevyn keskelle ja rouhi väliin merisuolaa. Peitä muikut sian kylkiviipaleilla. Kostuta taikinan reunat huolellisesti vedellä. Käännä taikina kummaltakin sivulta kukon päälle niin, ett taikinan reunat kohtaavat keskellä. Leikkaa ylä- ja alareunasta taittuneet taikinaosat varovasti pois ja käännä pöytää vasten jääneet taikinatosat kukon päälle niin, että ne kohtaavat keskellä. Silottele vedellä kostutetuin käsin kukon saumat tasaiseksi ja rei'itä kukon pinta haarukalla.

Nosta kukko uunipellille. Paista kukkoa aluksi 200-asteisessa uunissa tunnin ajan, vähennä lämpö 150 asteeseen ja paista vielä puolentoista tunnin ajan. Voitele kukkoa muutamaan otteeseen sulalla voilla paiston aikana. Nosta kypsä kukko uunista ja kääri pyyhkeeseen odottamaan tarjoilua.

1 kommentti:

  1. Aah, tuli aivan lapsuus (Savossa) mieleen!! Harmittaa, etten tuolloin hoksannut opetella kalakukkoniksejä. Sen verran kuitenkin muistan, että kukontekijöillä oli aina varalla taikinaa siltä varalta, että kukko alkaisi rakoilemaan alareunoistaan.

    VastaaPoista